Kerttu ei saanut lähettää edes tekstiviestiä työpaikalla - kiusaaja vei terveyden: ”Pahin tapahtui aina kahden kesken”
Pomo alkoi huudella ohjeitaan heti ovelta. Kerttu on kärsinyt työpaikkakiusaamisesta vuosia. Kerttu oli työskennellyt vakituisessa työpaikassaan viisi vuotta, kun hän sai uuden esimiehen, Millan. Kerttu kertoo hoitaneensa työnsä aiemmin itsenäisesti. Vähitellen uuden esimiehen käytös alkoi muuttua.
- Kiusaaminen lähti hitaana hivuttamisena, vähättelynä ja nakertamisena. Tuli tivaamista, jankuttamista, läksytystä, loppumatonta neuvomista, Kerttu muistelee.