Uusi tulkinta Kristian Smedsin Jääkuvista on viiden tähden suoritus
Kokenut näyttelijäkaarti tekee Lavaklubilla uuden tulkinnan Kristian Smedsin läpimurtonäytelmästä vuodelta 1996.
Kokenut näyttelijäkaarti tekee Lavaklubilla uuden tulkinnan Kristian Smedsin läpimurtonäytelmästä vuodelta 1996.
HIFK-juniori Nordgren on MM-kisojen pistepörssissä toisella sijalla.
HJK:ssa ja Helsingin taitoluisteluklubissa ajatellaan, että samaan aikaan voidaan sekä etsiä harvoja huippuja että tarjota mielekäs harrastus tuhansille.
Leijonat tiedottaa, että Carolina-hyökkääjät Sebastian Aho ja Teuvo Teräväinen saapuvat Leijonien MM-joukkueeseen. Aiheesta lisää hetken kuluttua.
HS:n 5x5-miniristikko ilmestyy päivittäin vaihtuvalla aiheella. Kokeile saatko kaikki sanat omille paikoilleen.
Armeniassa meneillään olevia kansalaisten protesteja maan pääkaupungissa Jerevanissa seurannut suomalainen pelkää, että tilanne maassa ajautuu väkivaltaan. - Tähän asti kaikki on muistuttanut pehmeää samettivallankumousta. Mutta nyt minulla on sellainen tunne, että mielenosoittajien ja poliisien välinen konflikti ajautuu väkivaltaiseksi. Näin arvioi Kaukasuksella sijaitsevan Armenian kansannousua maan pääkaupungissa Jerevanissa seuraava Ilkka Ronkainen. Hän viettää eläkepäiviään Jerevanin keskustassa. Читать дальше...
Tuotantosuunnnan vaihdos perustuu taloudellisiin realiteetteihin.
Nykyisen hallitusohjelman mukaan työperäisen maahanmuuton tarveharkinnasta ei luovuta.
Suomi kaatoi alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa Venäjällä isäntämaan 5-4. Suomi teki ottelussa todella hurjan nousun, sillä toisen erän loppupuolella Venäjä karkasi jo 4-2-johtoon. Sampo Rannan kavennus kakkoserän viimeisellä minuutilla osoittautui melkoiseksi sytyttäjäksi, sillä Suomi kiri päätöserässä rinnalle ja ohi! Rannan lisäksi Suomen maalintekijöinä kunnostautuivat Niklas Nordgren kahdesti, Kristian Tanus ja Petro Seppälä. Voitto-osuma syntyi Nordgrenin lavasta ajassa 52.55. Venäläisyleisö vaikutti... Читать дальше...
Andrea Nahlesin olisi nyt aika näyttää taitonsa ja valovoimansa koko Saksaa puhuttelevana johtajana ja Eurooppa-poliitikkona, jos tavoitteena on johtaa koko Saksaa.
Napakympin seuraavassa jaksossa on paljon puhetta koirista. Sunnuntaina Napakympissä herra X:n paikalla istuu Markku, metsätalousopiskelija Hollolasta. Lavatansseista ja kotimaisesta iskelmämusiikista pitävä mies on ollut aiemmin Napakympissä sermin toisella puolella kilpailemassa. Markku tunnustautuu koiraihmiseksi ja hän on vastikään hankkinut koiralleen kaveriksi koiranpennun. Markku kertoo, että kotoa löytyy englanninbulldoggi sekä harvinaisempi amerikanbully, joita on Suomessa vain nelisenkymmentä.
19-vuotias aviomies on seurustellut aiemmin jopa 77-vuotiaan naisen kanssa Kesällä 2016 70-vuotias Almeda löysi rakkauden silloin vasta teini-ikäisestä Gary Hardwickistä. Asiat etenivät nopeasti ja pari meni naimisiin jo kahden viikon tapailun jälkeen.
Sonja ja Sofia Aiello debytoivat sunnuntaina fitness-kisoissa Helsingin Kulttuuritalolla. Sofia Aiello lavalla. Sisarusten innostus lähti liikkeelle pikkusisko Sonjan, 18, vierailusta Fitness Classicissa muutama vuosi takaperin isän kanssa.
Isku kohdistui asuinalueelle, jossa asuu shiialaiseen hazara-vähemmistöön kuuluvia.
Pintaa syvemmältä Kävin Barcelonassa syyskuussa 2013 KU:n entisen ulkomaantoimittajan Markku Vainion järjestämällä toimittajien opintomatkalla, jolloin muun muassa tavattiin aluehallinnon edustajia. Tämä oli puhtaasti ”fact finding mission”, jossa selvitettiin tärkeätä yhteiskunnallista prosessia. En kuitenkaan itse malttanut olla osallistumatta valtavaan itsenäisyysmarssiin kaupungin keskustan halki. Nyt jälkeenpäin joutuu miettimään, oliko tällainen kannanotto ihan perusteltu. Ehkä täysi itsenäisyys... Читать дальше...
Kansalainen löysi miehen usean tunnin jälkeen maastosta hyvässä kunnossa. Aamutuimaan koiraansa ulkoiluttamaan lähtenyttä 75-vuotiasta miestä etsittiin Rajavartiolaitoksen helikopterin voimin Lohjalla sunnuntaina. Mies lähti kello 6.45 kotoaan Hormajärveltä ulkoiluttamaan kovasti haukkuvaa pientä islanninpaimenkoiraansa, mutta kun häntä ei useaan tuntiin kuulunut takaisin, poliisi aloitti etsinnät.
Sipilä suhtautuu optimistisesti tuleviin maakuntavaaleihin ja keskustan menestykseen. Juha Sipilä kommentoi pääministerin haastattelutunnilla Ylellä keskustan tulevaisuutta ja menestymistä seuraavissa vaaleissa. Sipilän johtama hallitus on ollut kuluneen hallituskauden aikana kovassa pyörityksessä ja saanut paljon kritiikkiä muun muassa sote-uudistuksesta ja aktiivimallista. Tästä huolimatta Sipilä suhtautuu optimistisesti tuleviin maakuntavaaleihin ja keskustan menestykseen.
Liukuvoide tekee seksistä parempaa - paitsi silloin, jos se aiheuttaa ikäviä reaktioita intiimialueella. Liukkaria voi harvoin olla liikaa, voisi sanoa. Jos sinusta kuitenkin tuntuu, että liukasteen käyttö aiheuttaa enemmän ärsytystä kuin iloa, tämä juttu on juuri sinulle. Jokainen ihminen on omanlaisensa. Siinä missä osa pystyy käyttämään laatua kuin laatua huomaamatta mitään eroa, toiset ovat herkempiä reagoimaan liukuvoiteen sisältämiin ainesosiin.
Tulevan lapsen sukupuolen arvaileminen on kiinnostanut ihmisiä aina. Voiko sikiön sydämen sykkeestä päätellä lapsen sukupuolen? Entä mitä voi päätellä siitä, että pahoinvointia ei ole pelkästään aamulla vaan pitkin päivää? Lue yhdeksästä raskausaikaan liittyvästä uskomuksesta. 1. Jos sikiön syke on alle 140, se on poika On totta, että synnytyksessä tyttövauvan sydän saattaa lyödä nopeammin kuin poikavauvan sydän. Synnytyksessä on kuitenkin turha tehdä ennustuksia suuntaan tai toiseen. Kohtahan vanhemmilla on lapsen sukupuolesta täysi varmuus. Читать дальше...
Iso-Britannian kruununperijä on rakastunut Romanian Transilvaniaan niin kovin, että omistaa seudulla oman vapaa-ajan viettopaikan - ja sinne sinäkin olet tervetullut. Syrjäisellä seudulla Karpaattien juurella Transilvaniassa, unkarinkielisellä Sekelimaalla, sijaitsee pieni Zalánpatakin kylä. Niittyjen ja kukkuloiden ympäröimään kylään tuskin kukaan eksyisi, ellei itse Iso-Britannian kruununperillinen prinssi Charles olisi löytänyt täältä omaa piilopirttiään. Charles omaa kaukaisia sukujuuria Transilvaniassa... Читать дальше...
Omanin poliisi kertoo, että 28-vuotiaana kuolleen dj Tim Berglingin koko perhe on nyt Omanissa. Omanin kuninkaallinen poliisi on antanut uutta tietoa dj Aviciin kuolemaan liittyen. Maailmalla menestynyt ruotsalainen dj (oik. Tim Bergling), 28, löydettiin perjantaina kuolleena Omanin Masqatista. Paikallinen poliisi kertoo , että Aviciin vanhemmat, kaksi siskoa ja veli ovat saapuneet Omaniin noutamaan dj:n ruumiin. Aiemmin on uutisoitu, että veli David Bergling saapui Masqatiin.
Anssi Koskenvesa kouluttaa rakentajia kulttuurinmuutokseen: luottamukseen ja uuteen tapaan johtaa.
Moottori-lehti kertoo, että poliisiautojen POLO-tietojärjestelmä säästää sekä kansalaisten että poliisin aikaa. Rapsut, "pikavoitto" tai sakko. Kutsuipa poliisin määräämiä rangaistusmaksuja millä nimellä tahansa, lapun saa poliisiautosta nopeammin poliisin käyttöön ottaman tietojärjestelmän avulla. -lehti kertoo, että viranomaisilla on poliisiautoissa käytössä POLO-tietojärjestelmä, eli poliisin operatiiviset lomakkeet -järjestelmä. - Järjestelmä säästää sekä kansalaisten että poliisin aikaa, sillä... Читать дальше...
Poliisin alustavan tiedon mukaan onnettomuuteen ei liity muita osallisia. Sunnuntaiaamuna noin kello kymmenen aikaan Sippolantiellä sattuneessa liikenneonnettomuudessa menehtyi yksi henkilö, kertoo Kaakkois-Suomen poliisilaitos. Yksin henkilöautossa matkustanut 69-vuotias paikkakuntalainen mies menehtyi, kun hänen kuljettamansa auto ajautui Matarojantien T-risteyksen ylitse kallionleikkaukseen. Onnettomuuspaikalla nopeusrajoitus oli 80 kilometriä tunnissa. Onnettomuusajoneuvon keula vaurioitui kauttaaltaan. Читать дальше...
Kotimaa
Irtisanomissuoja
Pääministeri, keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä puolusti sunnuntaina hallituksen kehysriihessä ehdottamia alle 20 työntekijän yritysten yksilöperusteisten irtisanomisten helpottamista sekä alle 30-vuotiaiden nuorten palkkaamista nykyistä helpommin määräaikaisiin työsuhteisiin.
103news.com — информационный сайт, транслирующий новости города Вашего города онлайн. Всё, что происходило и происходит в городе — в оперативной ленте ежедневных новостей в интерактивном режиме на сайте 103news.com.
Самые свежие новости Вашего города, а также полный архив ежедневных событий города с аналитикой, комментариями и прямыми ссылками на источники информации. Местные городские, авторитетные региональные и популярные федеральные новостные агентства и телеканалы — в одной ленте новостей, упорядоченные по времени публикации и с обязательным указанием первоисточника информации. Ничего лишнего. Всё о чём говорят, пишут в газетах и блогах, показывают по телевизору и транслируют в интернете — из первых рук.
103news.com — самый полный календарь значимых и не очень событий Вашего города, в Вашем городе и о Вашем городе вчера, сегодня и прямо сейчас — от пользователей нашего сайта в режиме онлайн. А также — актуальные статьи и мировые новости.
Если же Вы проживаете в городе Вашем городе или у Вас есть просто интересная информация о городе и горожанах мы всегда рады разместить её на нашем портале с указанием в публикации Вашего авторства. Пишите нам на электронный адрес: mail@29ru.net. Создайте свой блог и, если он будет интересен, то Вы получите совершенно бесплатно баннер и прямую ссылку на него, размещённую на всех страницах региональных интернет-ресурсов нашей веб-группы, а это — более 1 000 000 просмотров в месяц.
103news.com — быстрее, чем Я..., самые свежие и актуальные новости Вашего города — каждый день, каждый час с ежеминутным обновлением! Мгновенная публикация на языке оригинала, без модерации и без купюр в разделе Пользователи сайта 103news.com.
Как добавить свои новости в наши трансляции? Очень просто. Достаточно отправить заявку на наш электронный адрес mail@29ru.net с указанием адреса Вашей ленты новостей в формате RSS или подать заявку на включение Вашего сайта в наш каталог через форму. После модерации заявки в течении 24 часов Ваша лента новостей начнёт транслироваться в разделе Вашего города. Все новости в нашей ленте новостей отсортированы поминутно по времени публикации, которое указано напротив каждой новости справа также как и прямая ссылка на источник информации. Если у Вас есть интересные фото Вашего города или других населённых пунктов Вашего региона мы также готовы опубликовать их в разделе Вашего города в нашем каталоге региональных сайтов, который на сегодняшний день является самым большим региональным ресурсом, охватывающим все города не только России и Украины, но ещё и Белоруссии и Абхазии. Прислать фото можно здесь. Оперативно разместить свою новость в Вашем городе можно самостоятельно через форму.
Мы не навязываем Вам своё видение, мы даём Вам объективный срез событий дня без цензуры и без купюр. Новости, какие они есть — онлайн (с поминутным архивом по всем городам и регионам России, Украины, Белоруссии и Абхазии).
103news.com — живые новости в прямом эфире!
В любую минуту Вы можете добавить свою новость мгновенно — здесь.
Музыкальные новости