Italian jalkapalloliitto haluaa käynnistää koronavirustestit Serie A:n pelaajille
Pelaajien testaamisen aloittaminen on osa jalkapalloliiton suunnitelmaa käynnistää joukkueiden harjoitukset ennen otteluiden mahdollista jatkumista.
Pelaajien testaamisen aloittaminen on osa jalkapalloliiton suunnitelmaa käynnistää joukkueiden harjoitukset ennen otteluiden mahdollista jatkumista.
Reality-tähti Kim Kardashian muistelee menneitä somessa. Kim Kardashian West, 39, on tunnettu tyylistään ja glamouria hehkuvasta meikistään. Teini-ikäisenä hän on kuitenkin näyttänyt ihan tavalliselta tallaajalta. Tämä käy ilmi hänen somessa jakamastaan nostalgisesta kuvasta. Kuvan saatetekstissä Kim kertoo, että kuva on napattu amerikkalaisen koulujärjestelmän seiskaluokalta. Kuvassa Kimin tukka lainehtii vapaana ja hänellä on vain vähän meikkiä. Kulmat on maalattu tummiksi.
Kutsu minua nimelläsi -romaanin jatko-osa on lukijalle iso pettymys, sillä edellisen osan päähahmot jätetään sivuun.
Renaud Lavillenie on järjestänyt kotiinsa luovia uusia harjoitusmahdollisuuksia.
Joe Biden sanoi vihjailevasti tarvitsevansa entisen vastaehdokkaansa Bernie Sandersin apua maan hallitsemisessa, mikäli voittaa syksyn vaalit.
Ryöstetty mopoauto otettiin poliisissa tekniseen rikostutkinaan.
Jan Lammers toivoo, että F1-kausi saataisiin ajettua.
Amerikkalaislehti kävi läpi disinformaatiokampanjoita vuosien ajalta.
Pneumokokkirokote on osa lapsille suunnattua kansallista rokoteohjelmaa.
Krista ystävystyy Jonnin kanssa.
Riihimäkeläiselle Pekka Salmelle keksinnöt kuuluvat työhön, mutta tarpeeseen niitä syntyy vapaallakin.
Tällä hetkellä vanhainkotien käytävät ovat tyhjiä vierailijoista. Kuvituskuva.
Next Directionilla kävi hyvä arpaonni Umåkerin ensi lauantain 75-kierroksen kultadivisioonassa: rata kolme.
Colby Cave menehtyi viikonloppuna vain 25-vuotiaana.
Emilia Lagus meni viime vuonna naimisiin.
Nainen kuvasi jäätikön murtumisen hidastetulle videolle. Susan Haddox oli ulkoilemassa kaverinsa kanssa Portagen-jäätikön tuntumassa Anchorage alueella 12. huhtikuuta. Haddox kertoi kuulleensa matkalla jään halkeilua ja paikallisena tiesi olla varovainen. Hän tarttui kameraan juuri oikealla hetkellä ja sai taltioitua videolle jäätikön reunaman romahtamisen. Videolla, ihmiset pelästyivät jäätikön romahtamista. Kukaan ei loukkaantunut tilanteessa.
Kemiran konserni päätti myydä suojavarusteita valmistavan Kemira Safetyn amerikkalaisille vuonna 2000.
Bulls kertoi maanantaina vapauttaneensa Gar Formanin seuran GM:n tehtävästä. Forman työskenteli Bullsin organisaatiossa 22 vuotta.
Kun sää on sopiva, Aulis Juttuniemi voi ahkeroida energiapuun teossa sunnuntaisinkin. "Vaimon kanssa käydyissä työehtosopimusneuvotteluissa olemme päättäneet, että sunnuntaityön jälkeen voin maanantaina pitää pekkaspäivän."
Poliisin mukaan ajoneuvojen määrä Uudenmaan maakuntarajalla oli pääsiäisenä arkipäiviin verrattuna vain noin neljänneksen.
HS näki kauppaan liittyvän asiakirjan ja koosti keskeisimmät avoimet kysymykset. Huoltovarmuuskeskus ei maanantaina suostunut kommentoimaan tapausta. Selvitys epäonnistuneista kaupoista valmistuu tiistaina.
Kylie Jennerillä on yli miljardin omaisuus.
Vantaalaisen Ulla-Maija Jaakkolan, 68, ruokatorvi puhkesi tähystyksen yhteydessä.
Gar Forman (oikealla) sai lähtöpassit Bullsista 22 vuoden jälkeen. John Paxson siirrettiin uusiin tehtäviin.
Hallituksen tiedotustilaisuudet koronatilanteesta ovat tulleet suomalaisille tutuiksi. Kuvassa pääministeri Sanna Marin (sd) hallituksen tiedotustilaisuudessa 27.3.2020.
103news.com — информационный сайт, транслирующий новости города Вашего города онлайн. Всё, что происходило и происходит в городе — в оперативной ленте ежедневных новостей в интерактивном режиме на сайте 103news.com.
Самые свежие новости Вашего города, а также полный архив ежедневных событий города с аналитикой, комментариями и прямыми ссылками на источники информации. Местные городские, авторитетные региональные и популярные федеральные новостные агентства и телеканалы — в одной ленте новостей, упорядоченные по времени публикации и с обязательным указанием первоисточника информации. Ничего лишнего. Всё о чём говорят, пишут в газетах и блогах, показывают по телевизору и транслируют в интернете — из первых рук.
103news.com — самый полный календарь значимых и не очень событий Вашего города, в Вашем городе и о Вашем городе вчера, сегодня и прямо сейчас — от пользователей нашего сайта в режиме онлайн. А также — актуальные статьи и мировые новости.
Если же Вы проживаете в городе Вашем городе или у Вас есть просто интересная информация о городе и горожанах мы всегда рады разместить её на нашем портале с указанием в публикации Вашего авторства. Пишите нам на электронный адрес: mail@29ru.net. Создайте свой блог и, если он будет интересен, то Вы получите совершенно бесплатно баннер и прямую ссылку на него, размещённую на всех страницах региональных интернет-ресурсов нашей веб-группы, а это — более 1 000 000 просмотров в месяц.
103news.com — быстрее, чем Я..., самые свежие и актуальные новости Вашего города — каждый день, каждый час с ежеминутным обновлением! Мгновенная публикация на языке оригинала, без модерации и без купюр в разделе Пользователи сайта 103news.com.
Как добавить свои новости в наши трансляции? Очень просто. Достаточно отправить заявку на наш электронный адрес mail@29ru.net с указанием адреса Вашей ленты новостей в формате RSS или подать заявку на включение Вашего сайта в наш каталог через форму. После модерации заявки в течении 24 часов Ваша лента новостей начнёт транслироваться в разделе Вашего города. Все новости в нашей ленте новостей отсортированы поминутно по времени публикации, которое указано напротив каждой новости справа также как и прямая ссылка на источник информации. Если у Вас есть интересные фото Вашего города или других населённых пунктов Вашего региона мы также готовы опубликовать их в разделе Вашего города в нашем каталоге региональных сайтов, который на сегодняшний день является самым большим региональным ресурсом, охватывающим все города не только России и Украины, но ещё и Белоруссии и Абхазии. Прислать фото можно здесь. Оперативно разместить свою новость в Вашем городе можно самостоятельно через форму.
Мы не навязываем Вам своё видение, мы даём Вам объективный срез событий дня без цензуры и без купюр. Новости, какие они есть — онлайн (с поминутным архивом по всем городам и регионам России, Украины, Белоруссии и Абхазии).
103news.com — живые новости в прямом эфире!
В любую минуту Вы можете добавить свою новость мгновенно — здесь.
Музыкальные новости