Husin diagnostiikkajohtajan Lasse Lehtosen mukaan kapasiteetti mahdollistaisi esimerkiksi altistuneiden laajempaa testaamista, mutta "pullonka…
Keskusrikospoliisi selvitti kadonneen miehen tapauksen Järvenpäässä. Kuvituskuva.
Jan Vapaavuoren mukaan Helsinkiin saattaa tulla uusia koronarajoituksia.
Maa- ja metsätalousministeri Jari Lepän (kesk.) mukaan 30 tutkitulta minkkitarhalta ei ole löytynyt koronavirusta.
Miley Cyrus julkaisee uuden albuminsa Plastic Hearts perjantaina 27. marraskuuta.
Myös lasten kuvakirjat juhlivat taiteiden valtionpalkintojen jaossa. Ripeys keskellä #metoo-keskustelua toi tämän vuoden elokuvataiteen valtionpalkinnon elokuvatuotantoyhtiö Tuffi Filmsille. Taiteen edistämiskeskuksen Taiken mukaan Tuffi sai Yksittäistapaus-sarjan elokuvat valkokankaille ja televisioon nopeasti juuri silloin, kun #metoo-keskustelu kävi Suomessa ja maailmalla kiihkeimmillään. Tuffi toi ensi-iltaan syyskuussa 2019 yhdessä 15 elokuvantekijän, taiteilijan, tutkijan ja yhteiskuntavaikuttajan... Читать дальше...
Iso poliisioperaatio herätti huomiota Somerolla Varsinais-Suomessa (arkistokuva).
Liiton puheenjohtajan Riku Aallon mukaan työehtosopimustoiminnan lopettaminen heikentää mahdollisuuksia paikalliseen sopimiseen. Etäkokouksena järjestettävästä Teollisuusliiton valtuustosta lähti tiistaina täyslaidallinen työnantajaleirin suuntaan. Liiton puheenjohtajan Riku Aallon mukaan työnantajapuolella ei otettu huomioon kaikkia työehtosopimustoiminnan lopettamisen vaikutuksia. Varapuheenjohtaja Turja Lehtonen syytti työnantajia väärien tietojen levittämisestä. Valtuutettujen puheissa on vastustettu... Читать дальше...
Miehittämättömän luotaimen tehtävänä on kerätä yhteensä kaksi kiloa näytteitä Kuun pinnalta tutkimustarkoituksiin.
Tanja Jänicken mukaan aineettoman muotoilun näkeminen ”vihdoin keskeisenä osana muotoilua” on valtavan tärkeää. Jänicke ja 13 muuta ihmistä tai yhteisöä palkittiin tiistaina taiteen valtionpalkinnoilla.
Tällä hetkellä pääkaupunkiseudulla ei saa järjestää koronavirustilanteen takia lainkaan yleisötapahtumia.
Venäjän puolustusministeriön mukaan yhdysvaltalaisalus poistui välittömästi varoituksen saatuaan kansainvälisille vesille eikä yrittänyt palata takaisin.
Rajoituksista päätetään virallisesti pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmässä torstaina, eli samat rajoitukset ovat tulossa myös Espooseen ja Vantaalle.
"Mitkään toimet eivät käskyinä auta, jos ei niitä noudateta", vetoaa Husin toimitusjohtaja.
Syyttäjän mukaan Thomas Moyer tarjosi poliisilaitoksen työntekijöille 200 iPadia aseenkantolupia vastaan.
Mies on vaaninut naisia ja lapsia Roihuvuoren metsiköissä syksystä lähtien.
Kaikki leviämisvaiheen kriteerit täyttyvät nyt pääkaupunkiseudulla. Helsingin pormestari Jan Vapaavuori kertoo, että pääkaupunkiseudulle on tulossa uusia, aiempaa huomattavasti järeämpiä rajoituksia pahentuneen koronatilanteen vuoksi. Vapaavuoren mukaan valmisteilla on muun muassa kaikkien kaupungin palvelutilojen sulkeminen ja kaikkien yleisötilaisuuksien kieltäminen. Lisäksi toisen asteen oppilaitokset siirtyvät etäopetukseen. Käyttöön otetaan Vapaavuoren mukaan käytännössä koko kaupungeilla oleva... Читать дальше...
Kansainväliset metsäteollisuusyritykset vertaavat toimintaympäristöjä eri maissa.
103news.com — информационный сайт, транслирующий новости города Вашего города онлайн. Всё, что происходило и происходит в городе — в оперативной ленте ежедневных новостей в интерактивном режиме на сайте 103news.com.
Самые свежие новости Вашего города, а также полный архив ежедневных событий города с аналитикой, комментариями и прямыми ссылками на источники информации. Местные городские, авторитетные региональные и популярные федеральные новостные агентства и телеканалы — в одной ленте новостей, упорядоченные по времени публикации и с обязательным указанием первоисточника информации. Ничего лишнего. Всё о чём говорят, пишут в газетах и блогах, показывают по телевизору и транслируют в интернете — из первых рук.
103news.com — самый полный календарь значимых и не очень событий Вашего города, в Вашем городе и о Вашем городе вчера, сегодня и прямо сейчас — от пользователей нашего сайта в режиме онлайн. А также — актуальные статьи и мировые новости.
Если же Вы проживаете в городе Вашем городе или у Вас есть просто интересная информация о городе и горожанах мы всегда рады разместить её на нашем портале с указанием в публикации Вашего авторства. Пишите нам на электронный адрес: mail@29ru.net. Создайте свой блог и, если он будет интересен, то Вы получите совершенно бесплатно баннер и прямую ссылку на него, размещённую на всех страницах региональных интернет-ресурсов нашей веб-группы, а это — более 1 000 000 просмотров в месяц.
103news.com — быстрее, чем Я..., самые свежие и актуальные новости Вашего города — каждый день, каждый час с ежеминутным обновлением! Мгновенная публикация на языке оригинала, без модерации и без купюр в разделе Пользователи сайта 103news.com.
Как добавить свои новости в наши трансляции? Очень просто. Достаточно отправить заявку на наш электронный адрес mail@29ru.net с указанием адреса Вашей ленты новостей в формате RSS или подать заявку на включение Вашего сайта в наш каталог через форму. После модерации заявки в течении 24 часов Ваша лента новостей начнёт транслироваться в разделе Вашего города. Все новости в нашей ленте новостей отсортированы поминутно по времени публикации, которое указано напротив каждой новости справа также как и прямая ссылка на источник информации. Если у Вас есть интересные фото Вашего города или других населённых пунктов Вашего региона мы также готовы опубликовать их в разделе Вашего города в нашем каталоге региональных сайтов, который на сегодняшний день является самым большим региональным ресурсом, охватывающим все города не только России и Украины, но ещё и Белоруссии и Абхазии. Прислать фото можно здесь. Оперативно разместить свою новость в Вашем городе можно самостоятельно через форму.
Мы не навязываем Вам своё видение, мы даём Вам объективный срез событий дня без цензуры и без купюр. Новости, какие они есть — онлайн (с поминутным архивом по всем городам и регионам России, Украины, Белоруссии и Абхазии).
103news.com — живые новости в прямом эфире!
В любую минуту Вы можете добавить свою новость мгновенно — здесь.
Музыкальные новости