Teknologiajätit | WSJ: Google johti kustantajia ja mainostajia vuosia harhaan mainoshuutokaupoissa, kanne väittää
Huutokauppojen hintoja manipuloitiin virheellisiksi, yleinen syyttäjä arvioi oikeudelle jättämässä kirjelmässään.
Huutokauppojen hintoja manipuloitiin virheellisiksi, yleinen syyttäjä arvioi oikeudelle jättämässä kirjelmässään.
Oikeus päätti, ettei Djokovic saa oleskella Australiassa.
Nazem Kadri edustaa Colorado Avalanchea.
Pahimmat päivystysruuhkat on Peijaksen sairaalassa, josta arkistokuva.
Prinssi Harry ja herttuatar Meghan ovat pysytelleet poissa Britanniasta. Kuva: AOP
Myönteisimmin yksityisesti ylläpidettyihin lastensuojelulaitoksiin suhtautuvat kokoomuksen ehdokkaat. Vahvimmin palveluiden tuomista julkiselle puolelle puoltaa vasemmistoliitto.
Poliisi kehottaa pysymään poissa eristysalueelta, mutta välitöntä vaaraa ei ole. Lounais-Suomen poliisi etsii Porin keskustan lähellä usean partion voimin jalkaisin pakenevaa rikoksesta epäiltyä. Poliisi epäilee, että henkilöllä on ase. Sivullisia pyydetään pysymään poissa poliisin eristämältä alueelta, mutta välitöntä vaaraa ei poliisin mukaan ole.
Vain vähän liioitellen voi sanoa suomalaisen demokratian paradokseja olevan, että mitä enemmän vaalien tuloksella on vaikutusta ihmisten elämään, sen vähäisempää on niitä kohtaan osoitettu julkinen huomio. Tulossa olevat aluevaalit eivät ikävä kyllä ole tästä poikkeus. Aluevaaleissa valitaan edustajat päättämään hyvinvointialueiden asukkaiden elämään keskeisesti vaikuttavista kysymyksistä hyvinvointivaltion keskeisillä sektoreilla eli terveys- ja sosiaalihuollossa. Sote-uudistuksen myötä kyhätty...
FinnBullin ideana on valmistaa metsäkoneita kursailemattomaan työntekoon. Koneviesti tutustui Marco Krogars Oy:n suunnittelemaan FinnBull FC13 -yhdistelmäkoneeseen, joka on harvesteripäällä varustettu kuormatraktori. Harvesterikäyttöön kuormatila irrotetaan ilman työkaluja.
Uudeksi piispaksi vihittiin arkkimandriitta Sergei.
Punajuuri ja kookos antavat keitolle herkullisen maun.
Pidättyväisyys ja yksityisyyden varjeleminen leimaavat Nummisen muistelmien toista osaa.
Trump aloitti presidentinvaalikampanjoinnin viime yönä.
Suomalaistähti on NHL:n pistepörssissä seitsemäntenä.
Harjoituksessa opeteltiin maiden välistä yhteistyötä saastuneen ohjelman mahdollisesti levitessä paikasta toiseen.
Bob Saget tuki yksityisesti sklerodermaa sairastavaa yhdeksävuotiasta Sophieta ja hänen perhettään.
Karsinnassa hävinnyt Salvatore Caruso pelaa ykköseksi sijoitetun paikalla.
Puhelinta selataan eniten illalla.
Uudessa juttusarjassa tutustutaan suomalaisiin ravihevoskasvattajiin. Kokkolalaisen HJ-Stable Ky:n kasvatit ovat menestyneet viime vuosina mukavasti. Taustalla on tavoitteellinen jalostustyö, joka on aloitettu jo kilpahevosia ostettaessa.
Tee se näin -juttusarjassa HS etsii vastauksia lukijoiden pulmiin. Tällä kertaa pohdimme, miten sunnuntaiahdistuksesta pääsee eroon. Jutun lopussa voit ehdottaa omaa kysymystä.
Jani Sarajärvi on nähnyt erilaisia jalkapallokulttuureja.
Turkki teki perjantaiyönä mittavia tukiostoja liiran vahvistamiseksi.
Poliisi on ottanut kiinni henkirikoksesta epäillyn.
Kaksivuotias Henry rakastaa leikkiä lätäköissä. Englannin Yeovilissä asuva Madara Bardina oli matkalla isovanhempien luokse kylään puolisonsa Andriksen ja kaksivuotiaan poikansa Henryn kanssa. Pihatielle oli kertynyt suuri mutainen lätäkkö. Henry rakastaa roiskia ja leikkiä lätäköissä. Lapsi huomasi innoissaan lammikon ja kiiruhti jo sitä kohti pyhävaatteissaan.
103news.com — информационный сайт, транслирующий новости города Вашего города онлайн. Всё, что происходило и происходит в городе — в оперативной ленте ежедневных новостей в интерактивном режиме на сайте 103news.com.
Самые свежие новости Вашего города, а также полный архив ежедневных событий города с аналитикой, комментариями и прямыми ссылками на источники информации. Местные городские, авторитетные региональные и популярные федеральные новостные агентства и телеканалы — в одной ленте новостей, упорядоченные по времени публикации и с обязательным указанием первоисточника информации. Ничего лишнего. Всё о чём говорят, пишут в газетах и блогах, показывают по телевизору и транслируют в интернете — из первых рук.
103news.com — самый полный календарь значимых и не очень событий Вашего города, в Вашем городе и о Вашем городе вчера, сегодня и прямо сейчас — от пользователей нашего сайта в режиме онлайн. А также — актуальные статьи и мировые новости.
Если же Вы проживаете в городе Вашем городе или у Вас есть просто интересная информация о городе и горожанах мы всегда рады разместить её на нашем портале с указанием в публикации Вашего авторства. Пишите нам на электронный адрес: mail@29ru.net. Создайте свой блог и, если он будет интересен, то Вы получите совершенно бесплатно баннер и прямую ссылку на него, размещённую на всех страницах региональных интернет-ресурсов нашей веб-группы, а это — более 1 000 000 просмотров в месяц.
103news.com — быстрее, чем Я..., самые свежие и актуальные новости Вашего города — каждый день, каждый час с ежеминутным обновлением! Мгновенная публикация на языке оригинала, без модерации и без купюр в разделе Пользователи сайта 103news.com.
Как добавить свои новости в наши трансляции? Очень просто. Достаточно отправить заявку на наш электронный адрес mail@29ru.net с указанием адреса Вашей ленты новостей в формате RSS или подать заявку на включение Вашего сайта в наш каталог через форму. После модерации заявки в течении 24 часов Ваша лента новостей начнёт транслироваться в разделе Вашего города. Все новости в нашей ленте новостей отсортированы поминутно по времени публикации, которое указано напротив каждой новости справа также как и прямая ссылка на источник информации. Если у Вас есть интересные фото Вашего города или других населённых пунктов Вашего региона мы также готовы опубликовать их в разделе Вашего города в нашем каталоге региональных сайтов, который на сегодняшний день является самым большим региональным ресурсом, охватывающим все города не только России и Украины, но ещё и Белоруссии и Абхазии. Прислать фото можно здесь. Оперативно разместить свою новость в Вашем городе можно самостоятельно через форму.
Мы не навязываем Вам своё видение, мы даём Вам объективный срез событий дня без цензуры и без купюр. Новости, какие они есть — онлайн (с поминутным архивом по всем городам и регионам России, Украины, Белоруссии и Абхазии).
103news.com — живые новости в прямом эфире!
В любую минуту Вы можете добавить свою новость мгновенно — здесь.
Музыкальные новости