Filosofiaa ES-duurissa: Kun nuori Esa Saarinen teki 38 vuotta sitten levyn
"En keksinyt sanoja, vaan ne nousivat melodioista. Se oli jännä ja ihana luovuuden prosessi." Nyt Filosofia-levy on julkaistu uudestaan.
"En keksinyt sanoja, vaan ne nousivat melodioista. Se oli jännä ja ihana luovuuden prosessi." Nyt Filosofia-levy on julkaistu uudestaan.
Kirja on palaamassa kansan omaisuudesta eliitin vallan välineeksi.
Yhdysvalloissa Los Angelesin itäpuolella roihusi useiden päivien ajan maastopalo, jonka tieltä evakuoitiin yli 300 ihmistä. Tulen sammuttamista vaikeuttivat tiheä kasvillisuus, jyrkät rinteet ja vaihtelevat tuulet. Yhdysvalloissa liekehti alkuviikosta yli 30 maastopaloa noin 4 000 neliökilometrin alueella.
Näyttely on Tukholman-matkan arvoinen. Ennen kaikkea kannattaa tutustua Lewerentzin universaaleihin teoksiin.
Shuggie Bain päivittää työläisromaanin uudelle vuosituhannelle mutta kirjallisena sommitelmana se ei vakuuta, kirjoittaa Tommi Melender.
Pikaruoka-alan ongelmat kärjistyvät pääkaupunkiseudulla seitsemää McDonald’sia pyörittävän yrittäjän ravintoloissa.
Ainakaan toistaiseksi Vladimir Putin ei myöskään ole kukistanut Ruotsin kuningasta, kirjoittaa Jukka Ukkola.
Suomea ja Ruotsia kampittava Turkki harjoittaa vaalivaikuttamista. Maan vastahanka vaikuttaa näet tekevän Suomen ensi kevään eduskuntavaaleista Nato-vaalit. Kampanjointi menee silloin monimutkaiseksi. Kaikki nykyeduskuntaan valitut puo…
Vastuullisen johdon pitää hankkia kansakunnalle suoja Filosofian professori Thomas Wallgren oli aikoinaan EU-jäsenyyttä vastaan. Muutama vuosi sitten hän ennakoi EU:n hajoamista. Nyt on vuorossa Nato-jäsenyyden vastustaminen (SK 17/2022). Wallg…
Jukka Nousiaisen kappaleet ovat aina vähintään hyviä, mutta ainutlaatuisimmillaan hän on niiden esittäjänä, kirjoittaa Tero Alanko.
Bensiini ja diesel kallistuvat, mutta polttoaineveron laskeminen ei auttaisi ongelmasta eniten kärsiviä.
Polttoaineen käyttöä pitäisikin vähentää. Kallis bensa ei ole muuttanut polttomoottoria yhtään aiempaa ympäristöystävällisemmäksi.
Yhdysvalloissa aloitettiin julkiset kuulemiset kongressitalon hyökkäyksen tutkinnan tuloksista. Entinen oikeusministeri William Barr kertoi, miksi entisen presidentin Donald Trumpin vaalivilppisyytteet olivat valheellisia. Barrin mukaan Trump ei ollut kiinnostunut tosiasioista. D…
Naisten jalkapallon suosio ja näkyvyys on kasvanut huimasti viime vuosina. Monessa asiassa yhdenvertaisuus on silti vielä kaukana.
Arla Kanervan Lopun aikoja onkoskettava ja taiten hiottu kokonaisuus, joka sisältää kokoaan suuremman maailman, kirjoittaa Outi Hytönen.
Kaisa Kuurne mietti pitkään, maksaako henkisistä asioista puhuminen akateemisen uskottavuuden. Ei maksanut.
Näyttely Pohjoistuulen metsä on päätösosa kolmen näyttelyn metsätrilogiassa.
Näennäisesti Suomi astui viime viikonloppuna ison askelen lähemmäs Nato-jäsenyyttä. Kaksi hallituspuoluetta, kokoomus ja Rkp, otti puoluekokouspäätöksillä liittoutumisen tavoitteekseen niin selvästi kuin vain voi joutumatta ristiriitaan virallisen ulkopoliittisen linjan kanssa. Ni…
Jokainen Jyvä ja akana nyt jaettavissa!
Uutuuslevy kokoaa Giorgio Moroder -suomennoksia yhteen pakettiin. Konevelhon kappaleita ovat suomeksi esittäneet esimerkiksi Danny ja Mona Carina.
Terhi Pölkki -merkin verkkokauppa kehuu, että Hay-malliset kengät on “täydellistä sujauttaa jalkaan puutarhaan astuessa”. Vaaleita kangasjalkineita pelottaa kuvitella liejuisiin pihatöihin, mutta materiaalit eivät ole pahimmat mahdolliset: pinkit pörröpisto…
Mika Kulmala on ehdolla Olympiakomitean huippu-urheiluyksikön uudeksi johtajaksi.
Helsingin kaupunki vaihtoi uuteen palkanmaksujärjestelmään. Siitä alkoivat ongelmat.
Perintöriitojen määrä oli pitkään laskussa, mutta nyt niiden määrä on taas kasvanut.
103news.com — информационный сайт, транслирующий новости города Вашего города онлайн. Всё, что происходило и происходит в городе — в оперативной ленте ежедневных новостей в интерактивном режиме на сайте 103news.com.
Самые свежие новости Вашего города, а также полный архив ежедневных событий города с аналитикой, комментариями и прямыми ссылками на источники информации. Местные городские, авторитетные региональные и популярные федеральные новостные агентства и телеканалы — в одной ленте новостей, упорядоченные по времени публикации и с обязательным указанием первоисточника информации. Ничего лишнего. Всё о чём говорят, пишут в газетах и блогах, показывают по телевизору и транслируют в интернете — из первых рук.
103news.com — самый полный календарь значимых и не очень событий Вашего города, в Вашем городе и о Вашем городе вчера, сегодня и прямо сейчас — от пользователей нашего сайта в режиме онлайн. А также — актуальные статьи и мировые новости.
Если же Вы проживаете в городе Вашем городе или у Вас есть просто интересная информация о городе и горожанах мы всегда рады разместить её на нашем портале с указанием в публикации Вашего авторства. Пишите нам на электронный адрес: mail@29ru.net. Создайте свой блог и, если он будет интересен, то Вы получите совершенно бесплатно баннер и прямую ссылку на него, размещённую на всех страницах региональных интернет-ресурсов нашей веб-группы, а это — более 1 000 000 просмотров в месяц.
103news.com — быстрее, чем Я..., самые свежие и актуальные новости Вашего города — каждый день, каждый час с ежеминутным обновлением! Мгновенная публикация на языке оригинала, без модерации и без купюр в разделе Пользователи сайта 103news.com.
Как добавить свои новости в наши трансляции? Очень просто. Достаточно отправить заявку на наш электронный адрес mail@29ru.net с указанием адреса Вашей ленты новостей в формате RSS или подать заявку на включение Вашего сайта в наш каталог через форму. После модерации заявки в течении 24 часов Ваша лента новостей начнёт транслироваться в разделе Вашего города. Все новости в нашей ленте новостей отсортированы поминутно по времени публикации, которое указано напротив каждой новости справа также как и прямая ссылка на источник информации. Если у Вас есть интересные фото Вашего города или других населённых пунктов Вашего региона мы также готовы опубликовать их в разделе Вашего города в нашем каталоге региональных сайтов, который на сегодняшний день является самым большим региональным ресурсом, охватывающим все города не только России и Украины, но ещё и Белоруссии и Абхазии. Прислать фото можно здесь. Оперативно разместить свою новость в Вашем городе можно самостоятельно через форму.
Мы не навязываем Вам своё видение, мы даём Вам объективный срез событий дня без цензуры и без купюр. Новости, какие они есть — онлайн (с поминутным архивом по всем городам и регионам России, Украины, Белоруссии и Абхазии).
103news.com — живые новости в прямом эфире!
В любую минуту Вы можете добавить свою новость мгновенно — здесь.
Музыкальные новости