Мы в Telegram
Добавить новость
World News in Finnish



Новости сегодня на DirectAdvert

Новости сегодня от Adwile

Апрель
2018

Новости за 20.04.2018




Iltalehti.fi 

Paavo Väyrynen ei pyri sittenkään keskustan puheenjohtajaksi: ”Kaiken tapahtuneen jälkeen en ole ehdolla”

Keskustan puoluevaltuuston puheenjohtajan tehtävä kiinnostaa Väyrystä. Paavo Väyrynen ei aio sittenkään pyrkiä keskustan puheenjohtajaksi. Väyrynen kertoo tiedotteessaan ilmoittaneensa asiasta Juha Sipilälle torstaina. - Eilen tapasin omasta aloitteestani Juha Sipilän. Kävimme avoimen ja rakentavan keskustelun. Kerroin Juhalle, että kaiken tapahtuneen jälkeen en ole ehdolla puolueen puheenjohtajaksi. Vaihtoehtoni on jatkaa kansalaispuolueessa, Väyrynen kirjoittaa.

Iltalehti.fi 

Ihmis-Ken on entistä muovisempi - pullistelee rantaleijonana Miamissa

Rodrigo Alves alkaa olla esikuvansa eli Ken-nuken kaksoisolento. 34-vuotias brasilialainen Rodrigo Alves tunnetaan Ihmis-Keninä. Hän tekee kaikkensa muistuttaakseen ulkonäöltään Barbie-nuken poikaystävää. Alvesille on tehty yli 60 kauneusleikkausta ja rahaa niihin on palanut yli puoli miljoona euroa. Alves on kertonut, että kaikkea muuta hänen vartalossaan on operoitu paitsi genitaalialueita. Muun muassa miehen hiusrajaa on siirretty, vatsa- ja rintalihakset muotoiltu uudelleen ja osa kylkiluista poistettu.

Verkkolehti  

Lukijoilta: Mielipide: Moniammatillinen osaaminen varmistetaan varhaiskasvatusuudistuksessa

Talentian erityisasiantuntija Marjo Katajisto käsitteli Horisontti-kirjoituksessaan (KU 13.4.) uudistettavaa varhaiskasvatuslakia ja sen valmistelua otsikolla ”Tuleva laki ei helpota lastentarhaopettajapulaa”. Katajiston mukaan esitetty malli ei selkiyttäisi henkilöstörakennetta, vaan loisi lapsiryhmään uuden hierarkkisen ja kuntakohtaisesti vaihtelevan mallin. Päiväkotien henkilöstörakenne olisi riippuvainen varhaiskasvatuksen järjestäjän painotuksista tai pikemminkin paikallisesti henkilöstön saatavuudesta. Читать дальше...

Iltalehti.fi 

Pikkuleijonien MM-urakka jatkui tyrmäävällä voitolla - Ranska kaatui 7-0!

Pikkuleijonat otti toisen voittonsa U18-ikäluokan MM-kisoissa, kun Ranska kaatui perjantaina 7-0-lukemin. Ranska piinasi Suomen U18-jääkiekkomaajoukkuetta runsaan puolen tunnin verran perjantain alkulohko-ottelussa, mutta Kaapo Kakko päätti Pikkuleijonien piinan ajassa 31:17 tekemällään 1-0-maalilla. Ketsuppipullo tuntui tämän jälkeen aukeavan, sillä Ville Petman lisäsi johdon 2-0:aan vain muutama minuutti myöhemmin. Syöttöpisteet merkattiin Kakolle ja Santeri Salmelalle.

Iltalehti.fi 

Espoolainen Jorma kohtasi kotinsa pihalla erikoisen näyn - kauriilla jouluvalot päässä: ”Ihan kuin joku olisi ne siihen asetellut”

Kauriit ovat yleinen näky Jorma Järvisen pihalla, mutta tällä kertaa kauriin sarvet herättivät hänen huomionsa. Jorma Järvinen istuskeli torstaina kaikessa rauhassa kotinsa pihalla Espoon Kaitamäessä kahvia nauttien, kun hän kohtasi erikoisen näyn. Pihalle asteli kauris, jolla oli jotakin omituista sarvissaan. - Yleensä en kiinnitä kauriisiin mitään huomiota, sillä niitä liikkuu tässä pihalla usein. Kimallus kauriin sarvissa kuitenkin pisti silmään.

Iltalehti.fi 

Uuden ajan kauneusikonit - 8 upeakroppaista naista, jotka eivät ole nolla-kokoa

Ashley Graham ei ole ainoa - näitäkin plusmalleja kannattaa seurata! Kehopositiivinen ajattelu on todella lyönyt itsensä läpi muodissa, ja yhdestä tietystä ihannevartalosta on siirrytty kohti sallivampaa, monimuotoisempaa ja siten terveempää kauneuskäsitystä. Kiitos kuuluu pitkälti myös rohkeille plusmalleille, joiden sosiaalisessa mediassa jakamat otokset ovat virkistävää vaihtelua perinteisen muotikuvaston rinnalla. Plusmalleista onkin tullut uudenlaisia, monelle naiselle samaistuttavampia kauneusikoneita... Читать дальше...

Iltalehti.fi 

Lindsey Vonn julkaisi pysäyttävän kuvan jaloistaan - kärsinyt urallaan useista vakavista loukkaantumisista: ”Jos minulla ei olisi ollut tahtoa”

Alppihiihtäjä Lindsey Vonn on kärsinyt pitkällä urallaan lukuisista loukkaantumisista. Video: Lindsey Vonn häikäisee punaisella matolla. Lindsey Vonn debytoi alppihiihdon maailmancupissa jo marraskuussa 2000, kun hän oli mukana Park Cityn pujottelussa kotimaassaan Yhdysvalloissa. Paikka toisella kierroksella jäi tuolloin 16-vuotiaalta, Kildow-tyttönimellään kilpailleelta laskijalta saavuttamatta.

Iltalehti.fi 

Jannika B kävi humoristisen keskustelun Martta-tyttären kanssa - lapsen lohkaisu naurattaa Twitterissä

Laulaja Jannika B, 33, kertoi hauskasta leikkihetkestä kaksivuotiaan Martta-tyttären kanssa. Laulaja Jannika B kertoi Twitterissä keskustelusta, jonka kävi pienen Martta-tytön kanssa. Tähti kertoo leikkineensä lapsensa kanssa jäätelökioskia. Tyttö ilmoitti jäätelön maksavan 5 euroa. Kun laulaja tiedusteli tyttäreltään, miten sama summa sanotaan ruotsin kielellä, lapsi lohkaisi yllättävän vastauksen. - 20 euroa, oli Martta kommentoi.

Verkkolehti  

Tuhansien lastenhoitajien työpaikka uhattuna

Suunniteltu henkilöstörakenteen muutos nostaisi korkeakoulutettujen määrää varhaiskasvatuksessa, mutta vähentäisi lastenhoitajia. Eduskunnan käsittelyssä oleva esitys varhaiskasvatuslaiksi uhkaa viedä työpaikan tuhansilta kunnallisen varhaiskasvatuksen piirissä olevilta lastenhoitajilta, arvioi KT Kuntatyönantajat. Työpaikkojen menetys on suora seuraus esitykseen sisältyvästä päiväkotien henkilöstörakenteen muutoksesta, jolla varhaiskasvatuksen opettajien ja sosionomien määrää halutaan kasvattaa lastenhoitajien kustannuksella. Читать дальше...

Iltalehti.fi 

Kipulääke ja alkoholi yhdessä voivat aiheuttaa hengenvaaran - myös unilääke, antibiootti ja allergialääke varottavia

Alkoholi ja lääke on yhdistelmä, jonka vaikutus voi yllättää erittäin ikävästi. Videolla kerrotaan, missä menevät alkoholin kohtuukäytön rajat. 1. Eikö pisaraakaan? Lasillinen viiniä lääkekuurin aikana ei yleensä vaikuta lääkkeiden tehoon eikä useinkaan aiheuta vaarallisia yhteisvaikutuksia, kun lääkettä käytetään ohjeen mukaan.

Iltalehti.fi 

Baskien separatistijärjestö ETA pyysi anteeksi aiheuttamiaan vahinkoja

Espanjan Baskimaan separatistijärjestön odotetaan lopettavan toimintansa. Baskinationalistiryhmittymä ETA pyysi uhreiltaan anteeksiantoa perjantaina julkaisemallaan tiedotteella. - Olemme aiheuttaneet paljon kipua ja korvaamatonta vahinkoa. Haluamme osoittaa kunnioitustamme kuolleille, haavoittuneille ja ETA:n toiminnan uhreille. Kadumme sitä vilpittömästi, kahdessa baskilehdessä julkaistussa tiedotteessa sanotaan AFP:n mukaan.

Iltalehti.fi 

Nyt alkoi viikonloppu! Rapeakuorinen uunipatonki on helppo perjantaiherkku - voin kuuluu valua pitkin sormia

Rapeakuorinen, runsaalla valkosipulisella voilla aateloitu ja ilmakuivatulla kinkulla täytetty patonki on iisi pikkusyötävä ja illanistujaisten alkupala. Perjantai on niitä päiviä, jolloin työpäivän päätteeksi kipaisee kaupan kautta kotiin, nostaa jalat sohvan karmille ja haalii käteensä lasin viiniä. Pelkkä ajatuskin suuritöisestä kokkailusta saa ahdistumaan. Jotain pientä perjantainherkkua pitäisi silti saada ja viikonloppu käytiin.

Verkkolehti  

Varhaiskasvatuksen ryhmäkoot ovat liian suuria

Horisontti Tämän artikkelin pohjana on Facebookin Ei leikkirahaa. Taistelu lastentarhanopettajien palkkojen puolesta -kansanliike. Kysyin Facebookin keskustelufoorumilla kansanliikkeen jäseniltä mielipiteitä ja näkemyksiä siitä, miten nykyiset ryhmäkoot näkyvät päiväkodin arjen kasvatustyössä. Aihe herätti vilkasta keskustelua. Puheenvuoroista kuvastui yleinen huoli suurten ryhmäkokojen vaikutuksesta varhaiskasvatuksen laatuun, henkilökunnan jaksamiseen ja lasten hyvinvointiin. Henkilökunnan resurssit... Читать дальше...



Частные объявления в Вашем городе, в Вашем регионе и в России



103news.com — ежеминутные новости с ежедневным архивом. Только у нас — все главные новости дня без политической цензуры. "103 Новости" — абсолютно все точки зрения, трезвая аналитика, цивилизованные споры и обсуждения без взаимных обвинений и оскорблений. Не нравится, не хотите слышать — не читайте, читаете — будьте взаимно вежливы и корректны в своих высказываниях. Помните, что не у всех точка зрения совпадает с Вашей. Уважайте мнение других, даже если Вы отстаиваете свой взгляд и свою позицию. 103news.com — обозреватель новостей. Мы не навязываем Вам своё видение, мы даём Вам срез событий дня без цензуры и без купюр. Новости, какие они есть —онлайн с поминутным архивом по всем городам и регионам России, Украины, Белоруссии и Абхазии. 103news.com — живые новости в живом эфире! Быстрый поиск от 123ru.net — это не только возможность первым узнать, но и преимущество сообщить срочные новости мгновенно на любом языке мира и быть услышанным тут же. В любую минуту Вы можете добавить свою новость - здесь.


Новости от наших партнёров в Вашем городе


103news.com — информационный сайт, транслирующий новости города Вашего города онлайн. Всё, что происходило и происходит в городе — в оперативной ленте ежедневных новостей в интерактивном режиме на сайте 103news.com.

Самые свежие новости Вашего города, а также полный архив ежедневных событий города с аналитикой, комментариями и прямыми ссылками на источники информации. Местные городские, авторитетные региональные и популярные федеральные новостные агентства и телеканалы — в одной ленте новостей, упорядоченные по времени публикации и с обязательным указанием первоисточника информации. Ничего лишнего. Всё о чём говорят, пишут в газетах и блогах, показывают по телевизору и транслируют в интернете — из первых рук.



103news.com — самый полный календарь значимых и не очень событий Вашего города, в Вашем городе и о Вашем городе вчера, сегодня и прямо сейчас — от пользователей нашего сайта в режиме онлайн. А также — актуальные статьи и мировые новости.

Если же Вы проживаете в городе Вашем городе или у Вас есть просто интересная информация о городе и горожанах мы всегда рады разместить её на нашем портале с указанием в публикации Вашего авторства. Пишите нам на электронный адрес: mail@29ru.net. Создайте свой блог и, если он будет интересен, то Вы получите совершенно бесплатно баннер и прямую ссылку на него, размещённую на всех страницах региональных интернет-ресурсов нашей веб-группы, а это — более 1 000 000 просмотров в месяц.







103news.com — быстрее, чем Я..., самые свежие и актуальные новости Вашего города — каждый день, каждый час с ежеминутным обновлением! Мгновенная публикация на языке оригинала, без модерации и без купюр в разделе Пользователи сайта 103news.com.

Как добавить свои новости в наши трансляции? Очень просто. Достаточно отправить заявку на наш электронный адрес mail@29ru.net с указанием адреса Вашей ленты новостей в формате RSS или подать заявку на включение Вашего сайта в наш каталог через форму. После модерации заявки в течении 24 часов Ваша лента новостей начнёт транслироваться в разделе Вашего города. Все новости в нашей ленте новостей отсортированы поминутно по времени публикации, которое указано напротив каждой новости справа также как и прямая ссылка на источник информации. Если у Вас есть интересные фото Вашего города или других населённых пунктов Вашего региона мы также готовы опубликовать их в разделе Вашего города в нашем каталоге региональных сайтов, который на сегодняшний день является самым большим региональным ресурсом, охватывающим все города не только России и Украины, но ещё и Белоруссии и Абхазии. Прислать фото можно здесь. Оперативно разместить свою новость в Вашем городе можно самостоятельно через форму.

Другие популярные новости дня сегодня


Новости 24/7 Все города России





Топ 10 новостей последнего часа




Новости России

Добыча природного газа на Сахалин-2 продлена до 2033 гг.

Москвичей предупредили о "тропических ночах"

Заммэра Москвы Ефимов: на Новочеремушкинской улице возведут ФОК с бассейном

Владимир Путин, Дмитрий Медведев, Анатолий Голод: ПРИЗНАНИЕ НАТО НАДО ПРИМЕНЯТЬ!


Москва

Звезды оперной сцены представят I Международный фестиваль «Мир классического романса»!






Rss.plus

В Дубне сотрудники Росгвардии помогли утиному семейству перейти оживленную трассу

Автопробег в честь Дня России прошел в Ленинском округе

Владимир Путин, Дмитрий Медведев, Анатолий Голод: ПРИЗНАНИЕ НАТО НАДО ПРИМЕНЯТЬ!

«ЯРКО» провела развлекательную программу на фестивале «Крутая песочница»

Moscow.media
Москва

Собянин: Москва и Пекин подписали программу сотрудничества на 2024-2026 годы



103news.comмеждународная интерактивная информационная сеть (ежеминутные новости с ежедневным интелектуальным архивом). Только у нас — все главные новости дня без политической цензуры. "103 Новости" — абсолютно все точки зрения, трезвая аналитика, цивилизованные споры и обсуждения без взаимных обвинений и оскорблений. Помните, что не у всех точка зрения совпадает с Вашей. Уважайте мнение других, даже если Вы отстаиваете свой взгляд и свою позицию. 103news.com — облегчённая версия старейшего обозревателя новостей 123ru.net.

Мы не навязываем Вам своё видение, мы даём Вам объективный срез событий дня без цензуры и без купюр. Новости, какие они есть — онлайн (с поминутным архивом по всем городам и регионам России, Украины, Белоруссии и Абхазии).

103news.com — живые новости в прямом эфире!

В любую минуту Вы можете добавить свою новость мгновенно — здесь.

Музыкальные новости

Джиган

Жена рэпера Джигана Самойлова заявила, что не сбавит цену за роскошный особняк




Спорт в России и мире

Алексей Смирнов – актер, которого, надеюсь, еще не забыли

Военно-спортивный фестиваль Росгвардии открылся в «Лужниках»

Российские флаги снова вывесили на матче Евро-2024 между Англией и Сербией

Военно-спортивный фестиваль Росгвардии в «Лужниках» собрал более 20 000 Москвичей и гостей столицы


Кирилл Скачков

Кирилл Скачков из Новокузнецка стал победителем Игр стран БРИКС-2024



Новости Крыма на Sevpoisk.ru


Москва

Зачем Марина Александрова уехала из Москвы в сибирскую глушь



Частные объявления в Вашем городе, в Вашем регионе и в России